keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Margaret Atwood: Uusi maa (MaddAddam #3)


En olisi uskonut, että tulisin sanomaan näin, mutta antaa mennä: hieno Margaret Atwoodin Maddaddam-trilogia saa laimean lopun. Uusi maa -päätösosa (2013) on hienoinen pettymys ja tuo vain vähän uutta vedettömän tulvan (virus tappoi lähes sukupuuttoon ihmiskunnan) kokeneeseen maailmaan. Sillä olisi ollut mahdollisuus kertoa – edellisten osien keskittyessä pääosin tuhoa edeltävään aikaan –, miten ihmisten jäänne yrittää rakentaa uuden maan.  

Uusi maa sisältää kuitenkin varsin pitkiä takaumia edellisestä kirjasta tuttujen Zebin ja Aatamin elämästä. Toby siirtyy keskeiseen osaan, mutta hän pääosin kertoo kuitenkin toisten tarinaa. Zeb ja Aatami Ensimmäinen eivät jaksa kiinnostaa kovinkaan. Jimmystäkin saa vain pieniä tiedonmurusia, sillä hän on suurimmaksi osaksi koomassa.

Edellisten osien kiehtovat hahmot, kuten geenimuunneltu ihmisrotu crakelaiset, alkoivat nyt jopa ärsyttää. Miksi ihmeessä Crake loi näin rasittavan, alkeellisen porukan? Kaikessa viattomuudessaankaan heistä ei ole ihmiselle kelpoa vaihtoehtoa.  Ihmissuku hiipuu, mutta crakelaiset lisääntyvät kuin kanit. Kirjan maailma alkoi väsyttää, kun edellisissä osissa se yksityiskohtineen veti puoleensa vastustamattomasti. Mikäköhän mätti?

Kaiken tämän turhautuneen vuodatuksen jälkeenkin: Maddaddam on hieno sarja, jonka ensimmäinen osa Onyx ja Crake varsinkin on dystopioiden aatelia. Ehkä olisin pitänyt tästä päätösjaksosta enemmän, jos olisin lukenut kaikki kolme kirjaa putkeen. Kenties. Oli syy mikä hyvänsä, mutta tämä kirja ei auennut juurikaan aivan loppua lukuunottamatta. 

Helmet-haasteeseen pujotan tämän kirjan kohtaan #42, kirjan nimessä on adjektiivi.

Mieleen jäi: Sikalaiset ovatkin aika epeleitä porsaiksi. Lue niin tiedät, mistä puhun.

Matka ajassa: Suuren tulvan jälkeiset vuodet

Matka paikassa: Entinen USA

Kenelle: Kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta. Tämä kirja viihtyi loputtomiin yöpöydälläni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti