tiistai 26. heinäkuuta 2016

Marjane Satrapi: Persepolis 2, Kotiinpaluu



Tuntuipa hienolta lukea tämä sarjakuva! Marjane Satrapin  omaelämänkerrallinen Persepolis 2, Kotiinpaluu (2004) jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa Iranilainen lapsuuteni loppuu. Ensimmäisen osan lukemisesta on vähän aikaa, joten en osaa tätä erillisenä teoksena oikein nähdä – vaikka toki eroja on. Olisin lukenut sen samalta istumalta heti ensimmäisen osan jälkeen, jos olisi kirjastosta heti kirja käteeni osunut. Nyt jouduin hieman odottamaan.

Kirjan alkupuoli keskittyy kuvaamaan Marjanen sopeutumista Itävaltaan, jonne hänen vanhempansa ovat lähettäneet hänet kouluun yksin. Länsimaisen kulttuurin kanssa on joitakin yhteentörmäyksiä, mutta ennakkoluuloiselle länsimaiselle lukijalle yllättävän vähän. Marjane Satrapin perhe on oppinutta, vapaamielistä ja varakasta väkeä, jolla varmasti on myös vaikutusta erojen vähäisyyteen. Iran on vanhoillisten vallassa, eikä vapautta ole, joten Marjanen vanhemmat haluat ainoan lapsensa Eurooppaan. 

Ihmiset Itävallassa ovat pääosin ystävällisiä, mutta tuntuvat Marjanesta naiveilta ja pinnalliselta Iranin haasteiden jälkeen. Joutuu hän kuitenkin Irania puolustamaan ja tulistumaan muutaman kerran. Suurimmat Itävallassa – ja myöhemmin kotona Iranissa – kohtaamansa haasteet ovat kuitenkin hänen itsensä kanssa. Kotiinpaluu on ennen kaikkea kertomus kasvusta aikuiseksi, itsenäistymisestä ja oman tiensä löytämisestä. Ensimmäiseen osaan nähden kirja on keskittyy enemmän yksilöön, ei maailman tapahtumiin tai yhteiskuntaan. 

Marjane palaa Iraniin etsimään suuntaa elämälleen. Hän kuitenkin kokee irrallisuutta ja masentuu. Kotimaa ja sen ihmiset tuntuvat vierailta ja jatkuva uskonnollisuuden kahle rajoittaa elämää. Iranissa kuitenkin luovitaan, kapinoidaan ja otetaan vapauksia siinä määrin kuin ihmisen kekseliäisyys antaa myöten: huivin reunan laskeminen päälaelta kohti niskaa on kapinaa, kynsilakka on kapinaa, voimakas huulipuna on kapinaa, kun suorempi mielipiteenilmaisu on mahdotonta. Biletys salaa verhojen takana on riski, josta voi maksaa jopa hengellään. Tähän kaikkeen ihminen kuitenkin tottuu: Iranissa on arki arkea. Siellä rakastutaan, masennutaan, mennään naimisiin, opiskellaan ja perustetaan perheitä kuten täälläkin.

Kirja päättyy Marjanen lähtöön takaisin Eurooppaan – tällä kertaa pysyvästi. Kirjailija asuu nykyisin Ranskassa ja on naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa. Mielelläni lukisin lisää, sillä niin tiiviissä otteessa kertojaääni minut piti. Marjane tuli läheiseksi kaikessa epätoivossaan ja kapinassaan. Kuvat eivät minulle tässä sarjakuvassa olleet mitenkään mieltä räjäyttäviä, mutta kertomus kaikessa huumorissaan ja arkisuudessaan on tuore ja kiehtova. Pidin kovasti.   



Mieleen jäi: "Olen aina ollut sitä mieltä, että jos Jumalalla olisi jotain naisten hiuksia vastaan, hän olisi tehnyt meistä kaljuja."

Matka ajassa:  1980 –1990-luvut

Matka paikassa: Itävalta, Iran

Kenelle: Kenelle vaan. Tämä on tarina ihmisenä olemisesta ja oman paikkansa löytämisestä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti